Did you know you are using an outdated browser?

Lili – Binske Jiska Fan De Moaie Hôvingen

Lili kuoli traagisesti Sammatissa 15.6.2010 jäätyään auton alle.

Lili syntyi Hollannin Schoonhavenissa 15. heinäkuuta 2009. Lili noudettiin lentokoneella kotiin Espooseen 12. syyskuuta 2009.

Luonne:

Lili on rauhallinen ja rohkea nuori tyttökoira.

Lilin rauhallinen ja rohkea luonne tuli esiin jo kahdeksan viikkoisena, kun vaelsimme kotiin Hollannista. Lili otti koko matkustamisen rennosti ja nukkui “matkalaukussaan”, kun väsymys iski, sekä söi reippaasti kun tuli nälkä. Itse lentokoneessa Lili lähinnä nukkui.

Lili on hyvin kiintynyt omiin perheenjäseniinsä ja “halailee” mielellään myös muita tuttavia. Lili on perso herkuille ja menee vaikka solmuun tavoitellessaan jotakin namiskaa.

Vaikka Lili onkin rauhallinen se ei tarkoita, että hän olisi apaattinen. Lili on hyvin leikkisä ja viettää paljon aikaa painien Sirun kanssa.

Lili on aivan ihastuttava nuori neiti. Lili ei pelkää uusia paikkoja, eikä koviakaan ääniä.

Lili koiranetissä: http://jalostus.kennelliitto.fi/..

Näyttelysaavutukset

5.6.2010 Jämsän koiranäyttely

Tuomari: Raija Tammelin

” Hyvät mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Hyvä kaula ja selkä, jyrkkä lantio. Rintakehä vielä kovin kapea ja matala. Riittävä luusto. Hyvät takakulmaukset. Sujuvat sivuliikkeet. Vielä kapea edestä ja takaa. Hyvän laatuinen karva. Luottavainen käytös. “

Juniori / Erittäin Hyvä

23.5.2010 Helsingin koiranäyttely

Tuomari: Will de Vries-Hoogland, Hollanti.

“Yli-eleganttinen narttu jolla on feminiininen pää. Kantaa korvat vähän liian ylhäällä ja auki. Hyvät etukulmaukset. Liian kapea rinnasta. Erittäin pyöreät ristiluut. Takaliikkeet ovat liikaa kropan alla.”

Juniori / Hyvä

24.4.2010 Lahden koiranäyttely

Tuomari: Harri Lehkonen

“Vielä aivan kesken kehityksen oleva reippaasti esiintyvä nuori narttu. Hyvä muotoinen pää. Rintakehän tulee vahvistua. Hieman jäykkyyttä lantiossa.Häntä nousee liikkeessä melko korkealle. Melko hyvälaatuinen turkki. Tarvitsee aikaa aikuistuakseen.”

Juniori / Hyvä

28.3.2010 Kaapelitehtaan Pentunäyttely

Rotunsa paras ja 7 ryhmän paras. Kuva: Pasi Apajalahti.

Lilin arvostelu.

“Erittäin lupaava narttupentu. Kaunis ja tasapainoisesti rakentunut. Kaunisilmeinen pää. Leikkaava purenta. Hyvin asettuneet korvat. Erittäin hyvä runko, sekä ylä- ja alalinja. Hyvä häntä. Hyvät tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu ikäisekseen hyvin. Esiintyy ja esitetään hyvin. Ystävällinen.”

10.1.2010 Pentunäyttely Helsingin Kaapelitehtaalla

TUOMARI: RUNE FAGERSTRÖM

KP, ROP-pentu, RYP2

Ryp kehässä oli yhteensä kahdeksan koiraa ja Lili sijoittui hienosti sijalle 2.

Arvostelu:

“Erinomainen tyyppi, hyvin kehittynyt ikäisekseen, sopiva koko, rungon tulee vielä pyöristyä, erinomainen pään malli, oikea otsapenger, kauniit tummat silmät, hyvä lyhyt pyöreä kaula, suora ylälinja, sopiva luusto, liikkuu hyvin, ihastuttava luonne, veikkaan loistavaa tulevaisuutta”